Kisatarinat

Kerro kisakokemuksista meillekkin. Lähetä kisa juttusi Karille julkaistavaksi tälle sivuille.



Velotour @Rinnekoti, Espoo, Sunnuntai 16.8.2020





Kauden toinen
kisastarttini tapahtui sunnuntaina 16.8 Velotourilla, jonka tapahtumakeskus oli
vallitsevien olosuhteiden takia siirretty Helsinki Velodromilta Espoon
Rinnekodille. Luonnollisesti myös reitti oli päivittynyt - tässä tapauksessa
noin 10km:n lenkiksi, jota kierrettiin omassa sarjassani ja aurinkoisessa
säässä yhdeksän kertaa kokonaismatkan ollen näin hieman alle 100km.

Muutamien kat3-kisojen
kokemuksella etukäteen hieman mietitytti, kuinka kierroksen lopussa oleva
Rinnekodin mäki nousee toistomäärien kasvaessa kokeneempien kat2-jyrien
tahtiin. Sen suurempaa shokkia ei kuitenkaan tullut ja omat tuntemukseni läpi
ajon olivatkin erinomaiset loppusijoituksen ollen 9. Muutenkin kaikki
osallistujat taisivat selvitä kisan läpi ilman suurempia haavereita, joten
tästä on hieno jatkaa tuleviin syksyn ajoihin! Hyvä hyvä!

- Jarno Mustonen

Kauden päätavoitteeni triathlonin osalta oli Challenge Turku -puolimatka 11.8.2019. Kuluva kausi on tosin panostettu enimmäkseen tempoajon kehittämiseen, ei varsinaisesti triathloniin. Juoksu ja uinti on kyllä pidetty kevyellä ohjelmalla matkassa. Tästä huolimatta jäin omasta puolimatkan ennätyksestäni vain alle minuutin! Loppuaika 4:40:11 ja 8. sija 40-44v sarjassa. Lisäksi juoksu kulki fiiliksen mukaan vahvemmin kuin koskaan puolimatkalla ja juoksuajassakin jäätiin vain 43 sekunnin päähän tämän matkan ennätyksestäni. Varmaan tätä auttoi se, että en kaasutellut pyörällä ihan täysiä. Kaiken kaikkiaan hieno onnistuminen näistä lähtökohdista. Toki mieleen tulee, että jos olisin triathloniin panostanut niin mikähän se tulos olisi ollut, mutta kaikkea ei voi tehdä kerralla. Kisa oli myös sään puolesta onnistunut, sillä sääennuste toteutui sataprosenttisesti: vettä tuli kaatamalla merkittävän osan pyörälenkistä. Mutta lämmin sade ei haitannut menoa! Hieno laji ja hieno fiilis! :)

- Jani Argillander