Tampereen Pyörä-Union historiaa
Seuran perustaminen tuli ajankohtaiseksi 60-luvun alkupuolella lähinnä
käytännöllisistä syistä. Suurin syy oli kilpailuihin matkustaminen ja
matkakustannukset. Autoja ei juuri ollut joten, porukka koottiin eri
seurojen ajajista ja kaukana oleviin kilpailuihin tiedusteltiin
järjestäjiltä lähinnä majoitusta. Eräästä Kannus-Nivala kilpailusta
palatessa aloimme keskustella pienimuotoisen seuran perustamisesta ja
asiaa alettiin kesän aikana kehittämään. Saimme myönteistä palautetta
“jäsenkuntamme” taholta ja jatkoimme kehittelyä pienin askelin.
Kansallisen kilpailu kauden jälkeen jatkoimme ajoharjoituksia Messukylän
Vilusen harjun poluilla kauniin syyssään vallitessa. Heti seuraavan
viikon maanantaina kokoonnuimme Tuotannon ravintolaan keskustelemaan
ajatuksistamme perustaa uusi pyöräilyn erikoisseura ja mitä
mahdollisuuksia meillä on taloudellisesti toteuttaa tämä hanke.
Lopputuloksena päätettiin pitää jo seuraavalla viikolla seuran
perustavakokous samassa paikassa sekä alustavasti ottaa selvää asiaan
liittyvistä käytännönasioista. Viikon kuluttua olimme edistyneet aika
paljon. Muistini mukaan kokousta johti Kauko Koiso. Hänet valittiin
perustetun seuran puheenjohtajaksi. Seuran nimeksi tuli Union, joka ei
kelvannut yhdistysrekisteriin, vaan sitä jouduttiin muuttamaan kaksikin
kertaa ennen kuin nykyinen nimi, Tampereen Pyörä-Union sai hyväksynnän
ja viralliseksi lyhenteeksi muotoutui P-Union. Virallisiksi
perustajajäseniksi tulivat Matti Stenberg (Koo-Vee), Kauko Koiso (P-P),
Eino Harju (Koo-Vee), Oiva Leppälahti (P-P), Tapio Helminen (P-P) ja
Teuvo Louhivuori (Valkeakosken Pyörä-Kiri). Ensimmäisen johtokunnan
tarkkaa koostumusta en muista, mutta johtokunnalla oli usein ennen
merkittäviä ja varsinkin kilpailuihin liittyviä kysymyksiä kutsua
jäsenistöä “pienoisparlamenttiin” esittämään omat mielipiteensä ennen
lopullisia päätöksiä. Toiminta oli hyvin aktiivista alusta alkaen.
Talvikausi sisälsi keskimäärin 4-5 yhteisharjoitusta: “Pispalan
portaat+hankijuoksu/uimahalli, saliharjoituksia, koripalloa ja
jääkiekkoa.Nyt kun muodollisuudet olivat suurin piirtein saatu kuntoon,
olivat vielä auki mm mihin liittoon pyrimme jäseneksi? Anoimme SFI:n
jäsen seuraksi. Vastaus oli meille tyly tai ainakin osalle jäsenistöä.
“Ette ole tervetulleita, koska olette niin kaukana maalla !” Sen sijaan
Suomen Pyöräilyliitto hyväksyi seuramme jäsenseuraksi heti anomuksemme
ensikäsittelyssä. Mutta Hämeen piiriin jäseneksi meitä ei hyväksytty,
mutta osanotto-oikeuden kilpailutoimintaan kylläkin saimme. Tilanne
jatkui melko pitkään tällaisena, eikä siitä ollut kenellekään haittaa.
Esimerkiksi kilpailuluvat kansallisten järjestämiseen hoituivat suoraan
Pyöräilyliiton kautta, piirikunnallisia ja piirin mestaruuskilpailuja
emme saaneet järjestää. Edellä olevista seikoista johtuen emme myöskään
saaneet piirin toiminta-avustuksia. Esimerkiksi maatie pm-kilpailuissa
alkoikin olla keltainen väri hallitsevana (“keltainen vaara”), sillä
ajajiamme oli yleensä yli 30 osanottajaa/kipailu. Saimme kaikkialla
hyvän vastaanoton, vaikka osanottomaksuja ei siihen aikaan käytetty.
Tässä yhteydessä täytyykin huomioida Hämeen piirin seurojen toiminnan
kokonaisvaltaisuus, eli kaikille ikäryhmille oli tarjolla aktiivi
toimintaa, joka näkyi juniorien määrä/laatu tasona ja
harjoituskilpailujen osanottomäärien kasvuna. Piirin vahvimmat seurat
kasvattivat uusia ajajia, jotka sitten jatkoivat ylemmissä luokissa
menestyksekkäästi. Vihdoin alkoi myöskin valmentajien koulutustyö, jossa
Kyröskosken Uolevi Väisänen systemaattisella ja johdonmukaisella
toiminnalla sai aikaan paljon ja arvaamattoman määrän sovellutuksia
tällä saralla. Hänen aloittamansa Kyröskosken Ponnen junioritoiminta on
vertaansa vailla oleva toteutus. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin
tämäkin kun Uolevi Väisänen kutsuttiin Pyöräilyliiton valmennus-
koulutuspäällikön tehtäviin ja omaa TV-liiketoimintaa ei saanut jatkaa.
P-U:n junioritoiminta tuotti paljon junioreita sen lisäksi toiminta
kehittyi kaiken aikaa ja menestystä myös tuli kaikilla tasoilla niin
maantiellä kun myöskin radallakin. Seuramme toinen kilpailukausi olikin
seuramme johdolle näytönpaikka, sillä SM-kilpailut kaikissa luokissa
järjestettiin. Tampereella isäntänä oli Tampereen Pyörä-Union !! Kaikki
meni hyvin! M-18:1.Markku Stenberg,2.Tapio Särkkä..4.Teuvo Niemelä.
Myös joukkueajon voitto tuli P-Unionin joukkueelle. Näin näyttävästi
alkoi kilpailujen isännöinti ja kokemus ja toimihenkiöiden tehtäviin
tottuminen. Kuten jo edellä mainitsin Hämeen piirin toimivista
pyöräilyseuroista eivät muutkaan laakereilla lepäilleet. Pyörä-Pojat
jatkoi menestyksellistä kauttaan aina kehittyen naispyöräilyn parissa.
SM-mitalit menivät suurimmalta osalta heille samoin joukkueajot.
Seuramme ajajat alkoivat yhä enempi harjoitella yhdessä, kun kilpailut
käytiin kaikki mahdolliset läpi, tuli myöskin maan edustustehtäviä
heille. Nyt on hyvä muistaa, että kaluston laatu ja osat olivat vielä
melko heikkoja meidän olosuhteisiin, ,eikä varapyörääkään juuri
kenelläkään ollut varaa pitää. Muutaman toiminta vuoden kuluttua
saimmekin sovittua Vaasan Teräs Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, joka
helpotti edustajiemme kalustopulaa. Kilpailumatkoja tehtiin K. Edvart
Koison Volkswagen pakettiautoilla ja ystävällisten huoltajien autoilla.
Näin matkabudjetit riittivät koko kaudeksi. Seurahengen ja vapaa-ajan
toimintoja olivat lentopallo kaikille halukkaille, saunaillat
Taivaltajien majalla, syntymäpäiviäkään ei unohdettu. Kaiken tämän
takana oli tietenkin taitavat ja toimintakyiset sihteerit, joihin tulen
seuraavassa osassa. Sihteeristön arvo tulee esiin vasta pitkällä
aikavälillä, vaikka usein ratkaisut ym tehtävät ovat nopeutta ja hyvää
päättelykykyä vaativia.
Paljon touhuttiin myöskin seuran merkin toteuttamiseksi. Lajin ja
nuoren seuran kehitysvaihe siirsi merkin suunnittelua, kunnes eräässä
kokouksessa oli ylimääräisenä asiana saada “seuramerkki luonnokset”. Nyt
kaverukset Risto Erkkilä ja Teuvo Louhivuori ryhtyivät seuraavana
päivänä tekemään luonnoksia. Tuloksena he päätyivät yhdistämään
luonnoksensa, jossa keskellä oleva pyöräilijä otettiin Risto Erkkilän ja
kranssi Teuvo Louhivuoren ehdotuksesta. Nyt tämän yhdistelmän Teuvo
piirsi muovikalvolle ja ulkokehälle teksti “Pyörä-Union”. Tämä kaikki
tehtiin käsivaraisesti eikä yksityiskohtia viimeistelty. Ilmoitimme
sihteerille, että “nyt olisi yksi luonnos valmiina kalvolle piirrettynä,
mutta viimeistelemättä ja hieman normaalia suurempana. Vielä samana
iltana kokoontui johtokunta Tammer-Pyörän liikkeessä. Luonnos tyydytti
kaikkia ja sihteeri lähti ottamaan kopiota siitä. Merkin
jatkokäsittelystä muut keskustelivat vielä, kun kokouksen sihteeri Esko
Salonen poikkesi työpaikallaan Aamulehdessä ja toikin kopioiden sijaan
siitä kaksi painolaattaa. Vauhtia oli edelleen seuraavana aamuna
sihteeri Esko oli Lippupaino Oy:ssä, jossa ensimmäinen sarja niitä
tehtiin pikavauhdilla. Eli kaikki korjaukset tekstin viimeistely
ulkokehän kukkaornamentti jäi pois ja puuttuvat edelleen. Tämä merkki on
seuramme pöytäviirissä, kirjekuoret kirjepaperit ym.tuotteet kantavat
sitä edelleen ja on tullut tutuksi kaikille pyöräilyn parissa oleville.
Seuran toiminnassa myös medialla oli ratkaiseva rooli, uusien
harrastajien löytymisessä. Eräs tällainen henkilö, joka hoiteli
lehdistölle kilpailuselostukset kuvien kera, oli Reijo Palmu. Nuoresta
pitäen aktiivinen kilpailija ja myös menestynyt aina maajoukkuetta
myöden. Reijo oli hyvin mukana kaikissa yhteisharjoituksissa. Hän
harrasti klassista musiikkia huuliharpulla. Mieliin on varmasti monille
jääneet hänen tulkitseminaan Brahmsin Unkarilaiset tanssit samoin Frans
Liszt ja Strauss olivat hienoa kuultavaa. Valokuvauksen tultua hänen
harrastustensa kirjoon, ei hän tyytynyt pelkkään kuvien räpsimiseen.
Vaan hän teki asuntoonsa Kissanmaankadulle laboratorion, jossa alkoikin
kuvien valmistus. Hän kehittyi hyvin nopeasti ja toimitti monille
urheilulehdille korkealaatuisia tilannekuvia. Moottorilehdet olivat
hänen erikoisalansa, hän meni kameroineen paikkaan kuin paikkaan.
Tampereella järjestetyt Suomensuurkisat tuli kuvattua perin pohjin.
Hakametsän Jäähallissa käydyt ottelut kuvattiin hänen ollessaan
Aamulehden urheilukuvaajana. Miten hän tähän ammattilaisuuteen tuli?. Se
on parin hänen ystävässä pilailun tulos. Nämä ystävykset huomasivat
lehdessä ilmoituksen, jossa Lehtimiehet Oy haki “urheiluhenkistä
lehtikuvaajaa/toimittajaa”. Nämä kaksi veijaria tokaisivat yhdestä
suusta: “se on Palmun Repan paikka!”. Mutta miten se sinne hoidetaan? Ei
muuta kun kirjoitimme “Repan” puolesta kohteliaan hakemuksen käyttäen
hänen tyyliään ja korostaen hänen laadukkaita tilanne kuviensa
kokoelmaa. Hakemus postiin ja meillä oli hauskaa jo etukäteen, sillä
emme rohjenneet toivoa hänen saavan sitä paikkaa mutta olimme väärässä.
Palmu kiinnitettiin Lehtimiehet Oy:n, jossa toimi
kuvaajana/lehtimiehenä. Sieltä hän siirtyi Aamulehden kuvaajaksi. Mutta
koskaan emme “Repalle” asiaa paljastaneet, vaan hän käsitti tulleensa
kutsutuksi tähän tehtävään. Nämä veijarit olivat R ja T, Repan
pitkäaikaiset ajokaverit !! Joten paljon on kaikenlaisia kommelluksia
matkan varrella sattunut.